Heikkilän tila

Kerron tässä alkuun vain omaa tarinaani Heikkilässä. Toivon mukaan jossain vaiheessa saadaan sivuille myös Keijon ja Miran tarina.

Heikkilä on aina ollut minulle mummola. Mummolassa asui tietenkin mummo, ukki ja ukkini sisko, sekä koiria ja lehmiä.

Mummon kanssa rakastin leikkiä kauppaa. Kaupankäynnin olin luultavasti keksinyt kauppa-autosta, joka pysähtyi kerran viikossa maitolaiturin kohdalla. Kauppa-autolta ostettiin aina jäätelöä. Juoksin innoissani pitkin auton käytävää, sillä miusta se oli hieman alamäessä ja vauhtia sai hyvin.

Rakastin käydä navetassa silittelemässä ja syöttämässä vasikoita. Oli hassua kun vasikka imi suuhunsa koko käden. Mummo teki ternimaidosta pannaria, omenoista omenamehua ja mansikoista mansikkamehua ja -hilloa. Mansikkamaan sijaintia mie en edelleenkään tiiä, liekkö siksi kun oisin käynyt varkaissa. Ahomansikkaa sain napsia pihapiiristä vaikka kuinka paljon, etenkin hieman jännittävän kaivon vierestä. Kaivo sijaitsee lampaiden laitumen sisällä, vanhan saunan vieressä.

Pihapiirin taka-osassa sijaitsevalla sahalla tehtiin miusta lähes aina puita (totuus tämä ei varmasti ole). Mummo teki ruokaa sahalla työskenteleville ja mie juoksin paljain jaloin kelloa kilautellen huutamassa miehet syömään. Tosi vanhoja ne miehet miusta aina oli kun ne siinä tuvan pöydässä mummon valmistamia ruokia söi. Usein ruisleipäkin oli itse tehtyä. Ukki rakenteli myyntiin pieniä hirsirakennuksia. Tykkäsin seurata ukin rakentamista. Niissä oli jännittävää keikkua ja katsella hirsissä kulkevia muurahaisia ja tukkimiehentäitä.

Ukki keinutti minuu sylissään tuvan kiikussa. Se pelotti joka kerta, koska se tuntui kiepsahtavan ympäri. Tuvan katossa oli myös sellaiset renkaat, joissa ukki teki aina temppuja. Pihalta löytyy edelleen tanko, jossa ukki veti leukoja. Sepäs vasta olikin pikkutytöstä todella hienoa. Ukki harrasti asekeräilyä. Siitä harrastuksesta en sinänsä hirveästi innostunut, mutta yksi ase oli pistänyt silmääni. Sen haulikon perään oli kaiverrettu todella kaunis metsämaisema. Sen vuoksi olisin halunnut sen itelleni muistoksi. Aseet kuitenkin päätyivät varkaille, joista osa on saatu takaisin. Onneksi sydämeeni käärittyjä muistoja ei voi edes varkaat viedä.

Yritti ukki minuu ja Miraa teininäkin mummolaan saada ja hevonenkin tilalle hankittiin. Teinien ajatukset pyörivät kuitenkin ihan jossain muualla kuin tallihommissa.

Olen kuullut Heikkilästä paljon historiaa. Muun muassa että sinne on tullut kylän posti ja että tuvassa on katsottu koko kylän voimin elokuvia. Historiaa näiden osalta haluaisin jossain vaiheessa vielä tarkentaa. Isovanhempani ovat aikoinaan keränneet ja säästäneet paljon tavaroita, joilla mummo on sisustanut museon. Näitä on ollut aina mukava katsella ja ihmetellä.

Mie nään kaikessa vanhassa vaan kaunista. Oon aina ihannoinu Heikkilässä puikkelehtevia kiviaitoja. Ne on jotenkin miulle tosi tärkeitä. On siellä navetan takana joku iso moottorikin kivessä kiinni. Sekin on miusta kaunis. Perinteistä haluan pitää kiinni, niinpä 39:sta juhannuslipunnostosta, en muistini mukaan ole ollut poissa kun korkeintaan kolmesti. Juhannuskin on siis tullut vietettyä todella usein Niinikkosaaressa, eikä tänäkään vuonna lippua jätetä nostamatta.